

Joulusta on nyt taas nautittu ja kyllä minäkin sen joulunilon löysin loppujen lopuksi sisältäni :) Oma jouluni oli oikeastaan todella mukava. Yleensä olemme perheeni kanssa kolmistaan ja jouluilta menee lähinnä nukkumiseen/torkkumiseen. Tänäkin vuonna kaikki oli normaalisti; aamulla syötiin joulupuuroa ja päivällä käytiin sekä haudalla että valmisteltiin iltaan varten ruokia. Illalla tietenkin oli perusjoulusauna (ai että sitä mä rakastan) ja saunan jälkeen syötiin ruoka ja avattiin lahjat. Erikoisen ja ihanamman jouluaatostani teki kutsu poikaystäväni perheen kanssa joulukirkkoon. Meillä porukat kävi nukkumaan ja minä lähdin sitten siinä puoli kymmenen aikaa lahjojen avaamisen ja niistä hehkuttamisen jälkeen kohti kirkkoa :) Mie henkilökohtaisesti tykkään todella paljon joulun hengellisyydestä ja kun meidän perheellä ei ole mitään kirkkoperinteitä, oli ihan kiva päästä kuitenkin käväsemään kirkkoonkin :)


Sain joululahjaksi kolme Muumi-mukia ja kaksi Muumi-kulhoa. Muumit valtas kyllä aattona meijän talon, koska porukatki sai Muumi-mukit sukulaisilta :D Nyt on käynnissä onneton tilan metsästys, koska noita Muumi-mukeja on jo aika tosi monta :DD Poikaystäväni kyllä on oppinut minut tuntemaan jo menneen 4 kuukauden aikana, koska paketista kuoriutui kaksi asiaa joista oikeasti pidän; muumi-kulho ja suklaata ;D Noh oonhan mä aika tosi kova höpöttää, että eipä ole tainnut jäädä kuulematta toiveitani xD
Odotetuin lahja oli uusi puhelin. Oltiin iskän kanssa sovittu, että saan joululahjaksi uuden luurin kun olen niin kiltisti käyttäny kahta romuani. Mulla oli joskus lukion alussa/peruskoulun lopussa Siemensin simpukkapuhelin, mutta se alkoi jumittamaan ja hommasin Nokian. No tuo Nokia meni totaalisen jumiin nyt kesän jälkeen joten otin vähemmän risan Siemensin käyttöön. Se lähetteli viestejä millon tahtoi ja ei suostunut avaamaan saapuneita viestejä. Hävitin jouluviikkoa edeltävänä lauantaina vielä sen takakannen :DD No oletettavasti odotin innolla uuden puhelimen saantia, koska en tiennyt yhtään millaisen saisin :) Odotin jotakin satasen kapulaa, kun itse olin semmoista hommaamassa, mutta; Paketista kuoriutui Nokia 5220 XpressMusic. (
http://www.nokia.fi/link?cid=PLAIN_TEXT_991590) Nam <3 ;P
Tapaninpäivänä käytiin kummini luona Järvenpäässä perinteisellä tapaninpäivä-lounaalla. Kummillani on kaksi kissaa, toinen on über karvainen ja toinen karvaton. Lulun eli karvallisen rotua en muista, mutta Bruno on ihka aito suloinen sfinx. Lulun ja Brunon ulkonäköerot kyllä saa kenet tahansa hymyilemään. Toinen on tuollainen pieni rotta ja toinen kauhean karvainen jättiläinen. Oikeasti Lulu painaa melkein kilon vähemmän kuin kalju kaverinsa :D
Ollaan kummini kanssa hirmu samanlaisia. Äiti ei tykkää yhtään Brunon ulkonäöstä kun taas minä ja kummini lässytetää ihan kympil tolle pikku ruipelolle ;D Sfinx-kissojen sanotaan olevan kissan, ihmisen ja apinan sekoituksia luonteeltaan. Brunosta tuon kyllä huomaa. Meidän syödessä toisen piti kiivetä lähes kolmen metrin korkeuteen tarkkailemaan tapahtumia. Heti kummini sylin vapauduttua Bruno hyppäsi syliin ja otti emännästään kiinni kuin pieni lapsi. Pieni kissa halaa kyllä niin tomerasti <3
Mitä mieltä sinä olet Sfinxin ulkonäöstä? ;D
No ehkä minä nyt vihdoin jaksaisin alkaa imuroimaan, äää!! Kaikki kuvat otettu tällä kertaa kännykkäni kameralla, koska en jaksanut kaivaa nyt kameraani sekasortoisesta huoneestani :DD Hyvää uuden vuoden odottelua! :)