Kuinka herkkä ihminen voi olla?

Jatkaen otsikkoa, kuinka herkkä ihminen voi olla kun onnistuu saamaan kyyneleet silmiin ilman ongelmia.
Pohjana vain äitin puhelu ja naureskelu kuinka ovat iskän kans huvittuneina miettineet mua täällä Mikkelissä. Kuulema ovat nähneet sielujensa silmin kuinka meitsi on sotkenu koko kämpän ja vallannu kaikki nurkat roinillani... tähän lisää pökköä pisti poikaystävä joka vastasi 'Oletko hermostunu minuun?'-kysymykseeni "Eeen, kuinka niin? Tai mietitäänpä uudelleen..." Oonk mie niin kaamee et toisil on muka oikeesti oikeus nauraa mun kustannuksel ja luetella kuinka teen asioita väärin? Mie olen kuitenkin ihan vapaaehtoisesti tänään kuurannu tällä joka ikisen nurkan esiin pölystä (ja mun hiuksista...) eikä siitä ole saatu yhtään mitään kiitosta.. Perhana!

Puhelun jälkeen halusin kuunnella hempeilymusaa ihan vaan huvikseni. Kuuntelin Antti Tuiskun Viillon kahdesti ja Yön Pettävällä jäällä kolmesti putkeen ja sain kyyneleet simmuihini. Oon oikeesti sellain herkkis et musiikkia kuunnellesani itken ihan helposti. Ei tartte kun kuunnella sanoja vähän normaalia tarkemmin niin jo itken. Oon itkeny kuunnellessani bilemusaakin kun on ollut bilefiilis ja joku on estäny bilettämisen. Voin itkeä myös biisien tuomille muistoille ihan yhtäkkiä. Jos kuuntelen esimerkiksi Flo Ridan Low-biisiä tulee mieleen Wanhojen risteily ja jos ikävöin koulukavereita, se saa mut itkee :DD Tiedän tää on tosi huvittavaa, mutta.. :DDD Tietty tuo vähä haastetta siinä mieles, että joskus ei voi kuunnella musiikkia julkisil paikoil mutta kyllä mie osaan tätä hallita jotenkuten.
Itse asias tää mun eläytymyskyky pätee kaikkeen. Kirjaa lukiessa oon niin sisällä siinä kirjan tapahtumis et tunnen samoin kuin kirjan päähenkilö ja lempisarjojani kattoes elän niiden ihmisten mukana asiat. Ei pysty edes laskee kuinka useesti olen itkeny kattoessani esim Greyn anatomiaa ja olenpa tainnut itkeä Gossip girliäkin kattoes. Itken myöskin sen takia kun elämäni ei ole samanlaista kuin siellä gossipis tai anatomias. Oieesti olen ihan höpsö mutta kun tykkään tihrustaa itkua ja kaivautua mieleni syövereihin miettimään kaikkea. Kirjat, biisit ja sarjat tuo mulle apukeinon ;)

Vastapainoksi saan uusilta tuttavuuksilta ja esim työnantajilta kiitosta positiivisuudesta vaikka kotona mököttäessä en välillä ymmärräkään mistä ne mua kiittää :D Osaan vaan kanavoida kai sitten melankolisuuteni eri lailla ;)
Olen nyt juuri kauhian onnellinen kun olen saanut olla täällä tuon yhden juntti juipin nurkissa. Ihanaa elää normalaia arkea yhdessä vaikka jostain ihQsta romantiikasta ei ole tietoakaan :) Siis nimeomaan se ettei sitä tule vaan lässytettyä toiselle niin kuin välil meinaa viikonloppusin käydä. Nyt huutelee vaan sängynpohjalta "keitä mulle kahvia, mie imuroin tänää, moikka" Mutta huomenna on paluu normaaliin arkeeni ja elämääni. Alan jälleen hoitaa asioita kun nyt karkasin viikoksi tänne. Mulla on kasa laskuja jotka olis pitäny viikko sitten maksaa ja työnhaun pitäis jatkua jne En ole tehny täällä mitään mitä oli sinällään tarkoitus. Mä vaan lusmuan ja ens viikollahan siitä sitten kärsin :// Pääasia on että nyt on ollut kivaa ja "olen saanut tarpeekseni yhen nassusta" ;) Katsokaas nyt on kiva mennä sinne kotiin siinä mieles et tajunnu etäsuhtees muutamia aika hyviäkin puolia. Happy happy and so on xD
Hellurei jatkan itkuttamista! (tai menen tekee ruokaa nam)