Niin kuin olen jo miljoonasti maininnut, istun päivät jäätelökioskilla. Nyt kun kiukutteleva kännykkäni suostui lataamaan koneelleni kuvat niin julkaisenpa "työpäivä kanssani" postauksen kuvien kera ;D
Kun asiakkaat tuppaavat tulemaan laumoina yhtäaikaa jää minulle myös aika paljon aikaa tehdä kaikkea muuta kuin jäätelöannoksia. Työhön kuuluen tietenkin siivoilen ja järjestelen, mutta lisäksi luen lehtiä ja kirjoja. Nyt menossa Enni Mustosen Ruiskukkaseppele. Olen lukenut lähes kaikki tuon sarjan kirjat ja tykkään niistä tällä hetkellä eniten. Ihana lueskella sodan ajan nuorien elämästä ja lisäksi Enni Mustonen krijoittaa mielestäni jollain lailla todella kivasti :DD

Lisäksi silloin tällöin joku tuttu/kaveri/ystävä/höppänä tulee pitämään mulle seuraa sinne koppiin (tai sen ulkopuolelle auringonpaisteeseen) Muutaman kerran on pörinän kanssa ilmestynyt kioskille sellainen ihme moottoripyöräjäbä, jonka joskus päästin sisään kioskiinkin ;DD

Kun ei ole seuraa tai lukeminen kyllästyttää katselen torilla käveleviä ihmisiä ja oikein tylsistyneenä keksin kaikille omia tarinoita ;DD

Tänään jouduin itkemään rakkaiden aurinkolasieni (toista) hajoamista. Ne oli liimattu jo kerran (tai kaksi) kasaan, mutta eihän se liima mitään kestänyt. Oli pakko työpäivän jälkeen käydä ostamassa sitten uudet arskat kun pyöräillessä ei ihan jaksa siristellä. Edelleen kuitenkin harmittaa lupua noista, jooooten aion vieläkin yrittää niitä elvyttää :DD

Ostaisitko tältä typyltä jäden? ;)

Tänään työpäivän jälkeen kiiruhdin poikaystävän kanssa piknikille, mutta siitä lisää huomenna kun kahlaan nuo piknikkuvat läpi :D

Sain jotain ihanaa poikaystävältä ja meinasin purskahtaa itkuun. Sillähän ne synttärit oli, ei mua kuulunu nyt lahjoa... Yyh! Tunnen itteni kakaks tyttikseks.. Mutta kuvaa tuosta lahjonnasta huomennaaah :D Nyt käy nukkumaan, että jaksaa hurjastella viritetyllä skootterilla huomenna xD (ja kestää sen mahdollisen vesisateen)

Ostaisitko tältä typyltä jäden? ;)

Tänään työpäivän jälkeen kiiruhdin poikaystävän kanssa piknikille, mutta siitä lisää huomenna kun kahlaan nuo piknikkuvat läpi :D

2 kommenttia:
Me keksitään työkaverin kanssa ja tarinoit ihmisistä tai mitä ne juttelee keskenään. Varsinkin naapuri liikkeen myyjä on meidän kohteena;)
Mahtavaan aikaa varmasti vaan lukea, saa raikasta ilmaa ja ihmetellä ihmisiä.
Piknik ja lahjoja? Kuulostaa überromanttiselta! :D
Lähetä kommentti