perjantai 8. toukokuuta 2009

Mä en oo sä ja sä et oo mä

Noiden siitepölyjen takia mun olo ei ole ihan paras mahdollinen. Ei nenän vuotaminen, hengenahdistys tai silmien kirvely vielä sinäänsä mitään, mutta kun noi kaikki on ihottuman lisäksi niin vähän rupee mieliala laskemaan. Naamani kukkii samaa tahtia kuin noi pirun pusikot. Poskia pistelee koko ajan ja leuka on täynnä omituisia rupia (joita en tietääkseni ole repiny auki).

Eilen kuitenkin kaikenmoisesta ketutuksesta huolimatta lähdettiin rakkaan ystäväien kanssa Vero Modan vip-iltaa. Ilta oli aika tylsä, mutta olipa ainakin vähän vaihtelua normipäiviin. Vieraat saivat kaikista normaalihintaisista tuotteista -10% alennusta, skumppaa, suklaata, vaahtokarkkeja ja mukaansa pussukan josta paljastui t-paita ja karkkia. Käytin 10%alennuksen hyödyksi ja ostin farkkuleggarit.



Kuvaaminen oli tänään yllättävän vaikeaa, varmaankin mielialan takia, mutta toivon että noista saa jonkinlaisen kuva. Lupaan kyllä parempia kuvia kunhan taas pääsee raiteillee ja saan jonkun kuvaamaan asuni.
Ihmeteltiin eilen siellä sovituskopissa kun noista pöksyistä kokoa isommassa oli haarat pelkästään löysemmät ja pohkeet/polvet ihan yhtä tiukilla kuin tuossa mun kokoa pienemmässä. Normihinta noista oli 39,95€ ja sen huikean 10& alennuksen jälkeen siis 35,95€ (jos nyt en valehtele...). Sainpa ainakin hyvän tekosyyn ostaa nuo kun sen minimaalisen alennuksen sai xD

Mutta nyt siirryn angstaamaan vapaapäiväni viihteeksi. C U
Kiitos kun jaksatte lueskella :)

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

uuuu noi on niin törkeen makeeet ! <3_<3 t. ystäväsi iso J

Ninna kirjoitti...

Kiitus ihQseni <3 ;) Olen niin samaa mieltä ;)